Honeymoon ohitse?

Reilu kolme kuukautta Ameriikan elämää takana ja paljon on ehtinyt jo tapahtua. Kesä on vaihtunut syksyksi. Koulu on alkanut. Rutiinit ovat löytyneet ja ensimmäinen lomakin vietetty. Kaikki on sujunut - kuten oli odotettavissa - mukavasti ja kivuttomasti. Tässä ajassa me olemme hieman jo oppineet maan tavoille, olemme amerikkalaistuneet. Small talk sujuu, shekkejä kirjoittelemme sujuvasti (kyllä - ne ovat edelleen täällä käytössä ja ovat käytännössä välttämättömiä!) ja kahvitkin osataan hakea kätevästi mukaan Starbucksin drive thrusta. Koti on suurin piirtein valmis, tosin kaikki tavarat eivät ole vielä löytäneet paikkaansa. Kellarikerros odottaa vielä järjestelijäänsä. Mutta isoimmat hankinnat on tehty kuten auto, sohva ja pyykinpesukone. Kaupassa tiedän, mistä löydän tomaattipyreen tai cashew-pähkinät. Ja mitä vessanpesuainetta en osta enää koskaan.

 

 

Meidän talo. Kaksi kerrosta maan päällä, yksi maan alla. Liian iso mutta asuinalueen pienimmästä päästä. Kalusteita on täytynyt hankkia paljon ja silti monta huonetta tyhjänä.

 

Ensimmäinen aamu uudessa kodissa. Suomen kuorma saapumatta, joten aluksi nukuimme ilmapatjoilla. Ja olohuoneen lattialla siksi, ettei vuokraisäntä ollutkaan huolehtinut sovitusti mattojen pesusta ja siivouksesta ennen muuttoa. Eli muutimme siis olohuoneeseen, kunnes matot oli pesty ja kuivuneet ja olin saanut saastaiset makkarit edes jollain tapaa siistittyä.

Moni on kysellyt miten meillä on mennyt ja miten viihdymme täällä. Ensimmäisenä yleensä vastaan kertomalla, kuinka elämä on ollut täällä niin helppoa. On helppoa, kun kaikki tarvittava löytyy läheltä. Lähikauppaan ajan viisi minuuttia. Yhtä kauan kestää matka parturiin, eläinlääkäriin, lähiravintoloihin, elokuvateatteriin ja kävellen tyttöjen koululle. Kuntosalille ajan noin kymmenessä minuutisssa, samoin kuin muihin käyttämiini isompiin ruokakauppoihin, rautakauppaan, isoon ostoskeskukseen, tyttöjen balettiin ja jalkapalloon. Ja ne mitä ei kymmenen minuutin sisältä löydy, voi vaikka tilata Amazonista kotiovelle. Ostaminen on siis täällä helppoa ja sen ostamisen taidon amerikkalaiset kyllä tuntuvat osaavan, jopa pelottavan hyvin. 

Parasta kesässä täällä oli se, että täällä oli kesä. Ja on joka vuosi. Aurinko paistoi, lämmintä oli noin +30C, vielä syyskuussakin. Asuinalueen palveluihin kuuluu uima-allas ja siellä käytiin ahkeraan.

 

Meidän hoodseilta.

 

Niin se ajaminen.. Nyt minulla on käytössä oma auto ja amerikkalainen ajokorttikin suoritettuna. Voin mennä minne tahansa, milloin tahansa. Ei tarvitse enää miettiä milloin V tarvitsee autoa eikä stressata kuinka kauan ruuhkissa istumiseen tarvitsee varata tällä kerralla aikaa. Voi vain ottaa auton tallista ja mennä. Se on vapautta se. Vaikka meillä oli Kiinassa mukava kuski, en ole kertaakaan kaivannut hänen palveluksiaan. Päinvastoin.

Mun omat kilvet <3

Kommunikaatio on helppoa. On mukavaa, että ihmiset ymmärtävät. Heiltä voi kysyä apua ja he myös mielellään auttavat. Naapurit tervehtivät, hymyilevät ja kyselevät kuulumisia. Myös netistä löytyy tarvittaessa tietoa, kielellä, mitä ymmärrän. On helppoa, ettemme ole täällä ainoita ulkomaalaisia. Lähes kaikkihan täällä ovat juuriltaan jostain muualta. Ja erityisen helppoa on, kun tulee Suomesta. Sillä eihän täällä kukaan tiedä yhtään mitään kotimaastamme eikä kenelläkään ole suomalaisista minkäänlaista mielikuvaa taí ennakkoajatuksia. Suomi, blaablaa, whatever. Joukkoon solahtaa siis helposti. Tytötkään eivät erotu massasta, kuten Kiinassa. Me emme ole enää nähtävyyksiä ja se on ihan mukavaa se.

Chicagossa käytiin tietysti ihailemassa Beania. Oli se oikeasti hieno!



Chicagossa käytiin myös ihailemassa kaupungin arkkitehtuuria veneretkellä.

On helpottavaa, ettei tarvitse miettiä ilmansaasteita. Taivas on sininen. Sen kun hengittää vaan. Eikä tarvitse murehtia samalla tapaa ihmiskohtaloita ja elämän epäoikeudenmukaisuutta kuin Kiinassa - toki kyllähän niitä epäkohtia tästäkin yhteiskunnasta löytyy. Asuinalueemme on kaunis ja siisti kuin Wisteria Lanella konsanaan. Nurmikot on leikattu, talot isoja ja niin sööttejä ja ihmisillä täydellinen hymy.

Retkeilyä luonnonpuistossa.



Tekemistä täällä riittää. Pari viikkoa sitten käytiin maatilalla, missä oli vaikka mitä huvitusta koko perheelle. Eläimiä, musiikkia, leikkipaikkaa. omenoiden ja kurpitsoiden poimintaa sekä tietysti labyrintti maissipellossa. Tässä labyrintin kartta. 

Mutta ei tämä Ameriikka mikään ihmemaa tietenkään ole. Kuten meille taas lähtövalmennuksessa painotettiin vahvasti, me muutimme taas uuteen maahan, uuteen kulttuuriin. Vaikka amerikkailainen kulttuuri onkin meille varmasti kiinalaista tutumpaa, se on silti tietyissä asioissa aika kaukana suomalaisesta. Kulttuurierot ovat totta ja niihin törmää päivittäin. Ja ajoittain ne myös turhauttavat. Sopeutumista tarvitaan täälläkin ja sitä eivät ehkä kaikki muista. On helppo ajatella, että Kiinan jälkeen mikään ei tunnu miltään. Mutta.. Tietyiltä osin Kiinaan sopeutuminen oli mielestäni jopa helpompaa!

Sopeutuminen on ollut vaikeinta meidän Nasulle. Mitenpä selität koiralle mitä tapahtuu ja miksi.. Nasu on onneksi jo rauhoittunut merkittävästi ja aikalailla oma itsensä.

Kiinassa me elimme muiden expaattien ympäröimänä - täällä expaatit ovat harvassa. Vaikka amerikkalaiset ovat ystävällisiä ja ulospäinsuuntautuneita, heillä on jo omat verkostonsa ja ystävänsä valmiina. Kiinassa kaikki ihmiset ympärillämme elivät samassa tilanteessa, kaukana läheisistä, vieraassa maassa. Oli helppo tutustua, löytää ystäviä. Ihmisiä, jotka todella ymmärtävät. Täällä ystävien löytäminen on paljon vaikeampaa, ainakin näin aikuisella iällä. Ja lisäksi täällä täytyy muistaa olla hyvin varovainen sanoissaan. Millään tapaa negatiivisiksi tulkittavista asioista ja ajatuksista kannattaa olla ihan hissukseen, ettei vain loukkaisi kenenkään tunteita. Amerikkalaiset kun ovat varsin isänmaallista kansaa. Ei ole samalla tapaa ihmisiä ympärillä, jotka ymmärtäisivät ajoittaiset turheutumiset ja ihmetyksen aiheet. Esimerkiksi shekkien käytön ihmettely saattaa olla liikaa amerikkalaisen herkälle hipiälle.

 

Tytöt tustustumassa kouluunsa ja omaan luokkahuoneeseensa.

Kiinassa oli jollain tapaa myös helpompi "antaa anteeksi", hyväksyä tai ainakin katsoa sormien lävitse tiettyjä eroavaisuuksia. Koska tiesi jo etukäteen kulttuurin niin erilaiseksi, oli helppoa ajatella, että This is China, tämä on tätä. Tiettyjä epäkohtia oli myös helpompaa suvaita siksi, että Kiina on vielä monessa suhteessa kehitysmaa. Odotukset eivät olleet tavallaan niin korkealla. Mutta tämä Ameriikka sitten.. Hehän ovat lennättänet ihmisiä kuuhun jo vuosikymmeniä sitten! Miksi oi miksi näin!?!

Enimmäinen Ameriikan loma suuntautui Los Angelesiin.. Yhdistimme V:n työmatkan ja huvin.

Vaikeinta on ehkä ollut hyväksyä kaikki tämä yltäkylläisyys ja kuluttaminen. Jokaisella perheellä on täällä kolme ISOA autoa. Joka paikkaan ajetaan. Talot ovat täynnä tavaraa ja koko ajan ostetaan lisää. Mainoksia ja tarjouksia ja kuponkeja tursuaa radiosta, televisiosta, postilaatikosta, sähköpostista tauotta, joka päivä, koko ajan. Edes kuntosalin vessassa et ole turvassa. Ja sitten ihmiset ostavat. Ja tavallaan sen ymmärränkin. Kuten sanoin, ostamisesta on tehty täällä helppoa. Kaiken sen tavarapaljouden ja tarjousten näkeminen saa varmasti helposti uskomaan, että minä ehdottomasti tarvitsen tuon ja tuon. Onhan naapurillakin. Kiinan jälkeen se tuntuu välillä aika pahalta. Kuulla, kun ihmisillä on seitsemän erilaista boolimaljaa. Tai jouluna kotona neljä joulukuusta. Tai kuinka kamalaa on, jos ei jouluksi löydä lapsille mätsääviä asuja. Joskus ei voi olla miettimättä, että näkisivätpä nämä ihmiset miten vähän osalla ihmisistä on. Ja mitä kaiken sen tavaran tuottaminen ympäristölle aiheuttaa. Ei täällä vaan siellä missä ne tavarat valmistetaan. Kuten Kiinassa.

Tyttöjen ensimmäiset Halloween-juhlat. Elsalla ja Tähkäpäällä oli hauskaa.

Tyttöjen ensimmäiset kurpitsalyhdyt. Meidän maailman ihanin naapuri opetti ja ohjasi ja näin hienot saatiin aikaan. Pelottavia tytöt tosin eivät halunneet tehdä.

 

Jotkut kulttuurierot ovat taas ihan huikean hauskoja. Kuulun facebookissa sekä kaupunkimme "mamma-ryhmään" että oman asuinalueemme asukkaiden ryhmään ja näiden ryhmien seuraaminen on oikeasti välillä tosi viihdyttävää. Amerikkalaisten positiivisuus on välillä suorastaan liikuttavaa. Kun joku asia on suomalaisen mielestä ihan ok, on se amerikkalaisen mielestä amazing, the best ever! Kun pyydät amerikkalaiselta tai luet heidän suosituksiaan mistä tahansa asiasta - on se sitten matkatyyny, parturi, ravintola tai vaikkapa koulu tai asuinalue - ovat arviot aina ylitsevuotavia hehkutuksia, superlatiiveja pullollaan. He tuntuvat rakastavan kaikkea ja ovat täysin varmoja kannastaan (että tämä on SE paras) vaikka he eivät muita vaihtoehtoja olisi edes kokeilleet.

Kesä on vaihtunut syksyksi ja on nämä puut vaan niin kauniita

Alun honeymoon, kun kaikki oli vaan niin ihanaa, on siis ehkä ohitse mutta uuteen arkeen sopeutuminen on hyvässä vauhdissa. Me viihdymme täällä eikä suurta koti-ikävää Kiinaan tai Suomeen ole koettu. Ja mikä tärkeintä, tytöt ovat sopeutuneet uuteen kotimaahansa ja kouluunsa hienosti. En voisi olla lapsistani ylpeämpi. Koulusta täytyykin kirjoittaa pian oma postauksensa, sillä vaikka tytöt ovat viihtyneet koulussaan oikein hyvin, ovat omat fiilikset koulun suhteen aika ristiriitaiset..