Koulu

Nyt kun tyttöjen ensimmäinen lukukausi uudessa koulussaan on päättymäisillään - tämän koulupäivän jälkeen alkaa joululoma - on hyvä aika tehdä yhteenveto kuluneesta lukukaudesta. Todettakoon kuitenkin heti, etten ole millään tavalla amerikkalaisen koulujärjestelmän asiantuntija. Postaukseni perustuu siis vain meidän perheemme kokemuksiin, meidän koulusta, tämän syksyn ajalta.

Ensimmäinen koulupäivä. Ovet avataan klo 8.50 ja suljetaan 9.05. Vanhemmat saavat saattaa
lapset ovelle, sitä pidemmälle ei ole asiaa.

Toisin kuin Kiinassa, tytöt käyvät Amerikassa julkista koulua. Koulua ei täällä pääse valitsemaan vaan se määräytyy asuinalueen mukaan kuten pääsääntöisesti Suomessakin. Koulut eivät kuitenkaan ole täällä tasalaatuisia. Ja siten monelle ihmiselle ei olekaan aivan sama mitä mitä koulua lapset käyvät.

Me olimme ilmeisesti hyvin onnekkaita muuttaessamme Napervilleen. Alun perin kaavailimme etsivämme täältä kodin mieleisen koulun läheltä mutta sitten meitä valistettiin tiedolla, että on ihan sama mitä koulua tytöt täällä käyvät. Kaikki koulut ovat täällä kuulemma ja myös rankingien mukaan loistavia. Tämä helpotti asunnon etsintää merkittävästi. Ja miksi ne koulut ovat täällä sitten niin hyviä ja toisaalla jotain muuta? Yksi syy lienee se, että Naperville on tällainen lintukoto. Yksi Yhdysvaltojen turvallisimmista kaupungeista, jonka asukkaat ovat korkeasti koulutettuja, hyvätuloisia ja kaikinpuolin hyväosaisia. Kaukana paha maailma. Ja korkealla kiinteistöverot, joilla rahoitetaan pitkälti koulujen kustannuksia. Meidän asuinalueella kiinteistövero on kuulemma yli 10.000$ / vuosi / talo!!!

Toiveissamme oli löytää koti kävelymatkan päässä koululta ja siinä myös onnistuimme. Kun astuu meidän etuovesta ulos tielle ja kääntää nokkansa kohti itää, koulu näkyy suoraan edessä, tien päässä. Matka koululle kestää kävellen noin viisi minuuttia. Eli ei koulubusseja, eikä koulun autojonossa odottamista.

Koulun vanhempainyhdistys mm. kerää koululle varoja ja järjestää erilaisia tapahtumia ja
aktiviteetteja. Lokakuussa järjestettiin syksyn suurin varainkeruu-kampanja ja se
huipentui juoksutapahtumaan. Kinderiläisetkin juoksentelivat pellolla 45min yhtä soittoa. 

Tyttöjen koulu, ala-aste (elementary school), sijaitsee meidän omalla asuinalueellamme. Koulu aloitetaan täällä 5-6-vuotiaina, kindergartenissa. Tänä syksynä kindergartenin aloittaneet lapset ovat syntyneet 1.10.2009-30.9.2010. Koulun aloittavat eivät siis ole syntyneet kaikki saman kalenterivuoden aikana, kuten Suomessa. Osa heistä on nyt jo 6-vuotiaita ja meidän tytöt ovat taas luokkansa nuorimmasta päästä. Kindergartenin jälkeen täällä mennään ensimmäiselle luokalle ja vanhimmat ala-astelaiset ovat viidesluokkalaisia. Kindergarten on tavallaan suomalainen 'eskari' mutta vaativuudeltaan se vastannee lähinnä Suomen ensimmäistä luokkaa, joskus tuntuu, että ehkä jopa enemmän.

Tyttöjen koulussa on oppilaita lähes 600. Heidän luokallaan on 24 lasta ja opettajia yksi. Kiinassa tyttöjen päiväkotiryhmässä oli vaihdellen 8-12 lasta ja heitä kaitsemassa yksi opettaja ja 1-2 täysipäiväistä apuopettajaa. Ehdottomasti iso muutos tytöille ja henkilökohtaisesti minulle myös jonkinlainen järkytys. Koulun alkaessa hieman jännitinkin, miten tytöt malttavat olla hiljaa ja odottaa vuoroaan.. Tunnetusti he kun eivät ole kovin hyviä kummassakaan. Varsinkaan innostuessaan, mikä taas ei ole koskaan ollut heille kovin vaikeaa.. Mutta yllättävän hyvin heillä on mennyt. Opettaja onneksi ei näe näitä piirteitä vaan negatiivisessa valossa. Kehuja on sadellut mm. siitä, miten paljon tytöt tuovat näkemyksiä ja ajatuksia luokan keskusteluihin. Amerikkalaiset ovat niin ihanan positiivisia.

Julkiset koulut ovat täällä ilmaisia kuten Suomessa. Koulu ei kuitenkaan pyöri vain kerätyillä verovaroilla vaan vanhempien odotetaan osallistuvan koulun toimintaan sekä tekemällä vapaaehtoistyötä että tukemalla  kouluja taloudellisesti. Kouluun ilmoittautumisen yhteydessä saimme myös pitkän listan koulutarvikkeita, joita koululle piti hankkia. Iso kasa erilaisia kyniä, sakset, kansioita, nenäliinoja, liimaa, askarteluessu jne. jne. Vähän väliä, aina kun on sopiva tilaisuus, pyydetään myös erilaisia lahjoituksia, paperilautasista shekkeihin. Vapaaehtoisena olisi aika helppoa työllistää itsensä lähes kokopäiväisesti. Äidit mm. auttavat koulun kirjastossa ja terveydenhoitajan vastaanotolla, järjestävät tapahtumia sekä koko koululle että omien lastensa luokille, keräävät varoja ja avustavat opettajia tunneilla. Itse päätin osallistua tänä vuonna lähinnä tyttöjen oman luokan aktiviteetteihin. Olen käynyt nyt noin kerran viikossa mm. pelaamassa lasten kanssa (opettavaisia) pelejä pienissä ryhmissä. Näin pystytään helpottamaan opettajan työkuormaa ja mahdollistetaan opetus pienemmissä ryhmissä edes pieneksi hetkeksi.

C ja koulun maskotti

Suuret luokkakoot kauhistuttivat aluksi ja mietin, miten on mahdollista, että yksi opettaja pärjää 24 lapsen kanssa. Hyvä jos itse välillä pärjään kahden! Vierailtuani nyt useamman kerran tyttöjen luokassa uskon tietäväni opettajien 'salaisuuden'. Koulussa ihan KAIKKI, jokainen hetki, on ohjelmoitua ja säädeltyä. Kaikkeen tekemiseen ja olemiseen on säännöt. On oikea tapa seistä, kävellä, istua, tervehtiä. Kaikella tekemisellä on myös jokin kasvatuksellinen tarkoitus, eikä yhtään hetkeä ja tekemistä ei jätetä hyödyntämättä. Jokainen laulu, loru ja tarina sisältää opetuksellisen viestin. Vieraillessani koulussa minulle onkin tullut fiilis, että koulu on kuin tehokkaaksi hiottu tehdas, asennuslinja. Tiukat rutiinit ja säännöt. Ohjeistusta tulee lapsille sitä tahtia, että minua hengästyttää.. Opettajalla on todellakin niin sanotusti 'homma hallussa'. Tehokkuuden varjopuolena on kuitenkin se, ettei koulussa ei juurikaan jää tilaa vapaudelle eikä luovuudelle.

Koulun Halloween-paraati

Suurin muutos Kiinan ja nykyisen koulun suhteen on kuitenkin mielestäni opetusohjelmassa. Kyllä Kiinassakin 'opiskeltiin' mutta kindergarten on täällä ihan täyttä työtä. Koulupäivä kestää 6.5h ja se sisältää vain kaksi taukoa / välituntia, joista toinen vietetään ohjatusti sisällä leikkien ja toinen ulkona. Välitunnin pituus (ulkona) on 20 minuuttia ja se sisältää myös pukemiset ja siirtymiset. Käytännössä ulkona ollaan siten ehkä noin 10 minuuttia. Ja ulos ei luonnollisesti mennä jos sataa tai on kylmä. Ja jos on märkää tai liukasta, on koulun leikkipuisto kiellettyä aluetta. Silloin välitunti vietetään asfalttikentällä seisoskellen. Katsos kun liability issue. Tyttöjen suurin ja oikeastaan ainoa valituksen aihe koulusta onkin se, ettei siellä ehdi leikkiä!

Viikossa tytöillä on yksi musiikkitunti, yksi kuvistunti ja kaksi kertaa liikuntaa (kaikki kestoltaan 25min). Koulussa ei maalata eikä askarrella, sillä siihen ei ole aikaa. Lähinnä väritetään tai tehdään pikaisia piirrustuksia. Aamupäivästä koulussa syödään välipala ja lounas on eskarilaisilla vasta klo 13.20. Lounaan saisi ostaa koulun ruokalasta mutta koska kouluruoan taso on juuri sitä mitä stereotyyppisesti Amerikassa ajattelisi olevan, pakkaan tytöille aina välipalan ja lounaan mukaan. (Lue: kokkaan IHAN KOKO AJAN).

Akateemiset tavoitteet ovat selkeät. Kindergartenin aikana lapsien odotetaan oppivan lukemaan ja kirjoittamaan, sekä hallitsemaan luvut 0-100 sekä suorittamaan laskutoimituksia. Läksyjä ei meidän koulussa varsinaisesti tule - tosin joka viikkoisissa opettajan lähettämissä meileissä kehotetaan vahvasti harjoittelemaan lasten kanssa näitä taitoja. Lisäksi kotiin on lähetetty pitkä lista 'sight wordseja', sanoja, joiden tunnistamista, lukemista ja kirjoittamista tulisi harjoitella. Muutama viikko sitten kotiin lähetettiin myös tunnukset jonkinlaiseen netissä toimivaan ohjelmaan, jonka avulla voi itse testata omien lastensa osaamista ja harjoitella niitä asioita, jotka tuottavat eniten vaikeuksia. Opettaja luonnollisesti on muistanut useampaan otteeseen kertoa lapsille, kuinka hauskaa näiden tehtävien tekeminen on. Lapset käyvät kaksi kertaa viikossa koulun kirjastossa, mistä he saavat itse valita yhden kirjan lainaan ja opettaja toisen. Opettajan valitsema kirja on tietysti sellainen, mikä on tehty juuri lukemaan opetteleville lapsille. Kirjoja, missä on isot tekstit ja samat sanat toistuvat uudelleen, ja uudelleen. Ja uudelleen. Ja sitten on paljon muutakin muistutusta, ohjeistusta ja opettavaista aktiviteettia mitä kotona pitäisi lasten kanssa tehdä. Että koululäksyjä ei periaatteessa tule mutta käytännössä kyllä. Onni on, ettei niiden tekemistä mitenkään kontrolloida.. ;)

 

Jolly phonics book nro 6. Näitä(kin) pitäisi harjoitella.

Nasu harjoittelee sight wordseja

Henkilökohtaisesti minulla on ollut hieman vaikeuksia ymmärtää miksi pitkän ja raskaan koulupäivän jälkeen kotona pitäisi vielä jatkaa harjoittelua. Eikö se mitä koulussa tehdään ole jo riittävästi tämän ikäisille?!? Asenneongelmastani johtuen olen ollut huono äiti ja kotona olemme keskittyneet ihan muihin asioihin. Kuten leikkimiseen tai ihan vaan olemiseen. Ajoittain koen kuitenkin huonoa omaatuntoa, sillä tiedän muiden harjoittelevan. Kotona harjoittelu ei kaikille edes riitä vaan osa lapsista käy täällä kuulemma myös 'lisäopetuksessa' koulun jälkeen. Ei siksi, että heillä olisi välttämättä oppimisen kanssa ongelmia vaan siksi, että heidän halutaan oppivan enemmän ja nopeammin. Loma-aikoinamonet lapset käyvät leireillä, missä opetetaan kouluaineita, jopa ennen kindergartenia. Hyvät koulut, hyväosaiset vanhemmat ja kilpailu on kovaa.

Kotona meillä leikitään. Tai sitten laitetaan lapset hommiin. Tämän kuvan ottamisesta
on jo aikaa. Nyt ei ole puissa enää lehden lehteä.

Huonoa omatuntoa lisäävät ajoittain myös kauppojen leluhyllyjen valikoimat. Olen ihan hämilläni tästä opettavaisten ja kehittävien pelejen, lelujen, vihkojen ja kirjojen määrästä. Niiden luvataan tekevän oppimisesta hauskaa mutta.. Riittäisikö välillä kuitenkin, jos on vain hauskaa, ilman mitään päämääriä ja taka-ajatuksia? Vaikka ostaisin hyllyt pullolleen tätä opettavaista mutta hauskaa materiaalia, uskoisin silti tyttöjen valitsevan mieluummin iltasaduksi Tatua ja Patua. Tai tehtävävihkon täyttämisen sijaan näen heidän itse piirtävän jotain, omavalintaista. Siispä nämä opettavaiset materiaalit ovat jääneet ainakin toistaiseksi kaupan hyllylle. Joulupukiltakin tilasin matikkapelien sijaan niinkin opettavaiset pelit kuin Kimble ja Twister. (Mitähän meidän lapsista oikein isona tulee?!?)

Maanantaisín tytöt käyvät baletissa..

Tavoitteet oppimisen suhteen ovat siis selkeät ja lapsien edistymistä tarkkaillaan koulussa standardoiduin testein kvartaaleittain. Myös näiden 5-vuotiaiden. Suomessa käsittääkseni ensimmäinen ja viimeinen standardoitu 'testi' koulutaipaleella ovat ylioppilaskirjoitukset. Tytöt testattiin koulun alkaessa myös englannin kielen taitojen suhteen. Käytäntö ainakin meidän koulussa on se, että jos et ole paikallisten tasolla, saat englannin kielestä tukiopetusta. Täällä ei siis jäädä odottamaan ja luoteta, että lapsi oppii kielen 'siinä sivussa', kuuntelemalla ja osallistumalla oman luokkansa toimintaan. Tytöt käyvätkin nyt neljä kertaa viikossa Mrs. R:n opetuksessa, koulupäivän aikana, 20min kerrallaan.

..ja perjantaisin jalkapallossa

Opetusohjelmaltaan ja filosofialtaan koulu poikkeaa siis paljonkin suomalaisesta. Miten meidän tytöt ovat sitten koulussa viihtyneet? O:lle tämä tehdasmaisen tehokas ympäristö sopii kuin nenä päähän ja puolukkahillo kaalilaatikkoon. Hän on lapsi, joka rakastaa faktoja, säännöllisyyttä ja selkeyttä. O rakastaa koulua, on ollut ensimmäisestä päivästä saakka innoissaan. Koko ajan. Aina.

C sen sijaan.. Hänkin menee kouluun pääsääntöisesti ihan mielellään mutta jonkinlaista sopeutumisvaikeutta on ollut syksyn aíkana havaittavissa. Tämä on ollut hieman yllättävää, sillä C on ollut aina tähän saakka se 'helpompi' tapaus. Joustavampi, tasaisempi ja tyytyväisempi. Viimeisen parin kuukauden aikana ovat roolit kuitenkin vaihtuneet lennosta. Kiukkua on ollut havaittavissa ajoittain kiitettävissä määrin ja ihan jokainen aamu ei olisi tyttöä huvittanut lähteä kouluun. C on aina ollut oman tiensä kulkija, taiteilijasielu, joka haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Kouluympäristö on siten ehkä hieman ristiriidassa hänen persoonansa kanssa. Ei ole sitä vapautta. Lisäksi C kokee jostain syystä paineita oppimisen suhteen vaikka siihen ei olisi mitään syytä. No, syvimmästä kuopasta on nyt noustu ja tyttö alkaa olla taas oma itsensä. Huh.

Kaiken kaikkiaan voi siis sanoa, että uuteen kouluympäristöön sopeutuminen on mennyt hyvin. Äidillä on ehkä ollut eniten sopeutumisvaikeuksia koulun suhteen. Eiväthän tytöt osaa kaivata jotain mitä he eivät ole koskaan kokeneet ja eläneet! Tiettyjä kulttuurieroja on myös näkyvillä päivittäisessä koulunkäynnissa mutta nekin tuntuvat hieman vierailta lähinnä äidistä, ei niinkään tyttäristä. Amerikkalaiset ovat ehdottoman isänmaallista kansaa eikä ihme. Lapsia kasvatetaan siihen pienestä pitäen. Jokainen kouluaamu alkaa täällä lippuvalalla, mikä lausutaan seisten käsi sydämellä. Siihen osallistuvat kaikki, kansallisuudesta huolimatta. Musiikin tunneilla lauletaan isänmaallisia lauluja ja kyllähän se vähän hassulta kuulostaa, kun tytöt antaumuksella kotona veisaavat God bless Americaa.. :) Kansallislaulu soi luonnollisesti koulun tapahtumissa ja lippu liehuu koulun lipputangossa jokainen päivä. Maassa maan tavalla. Paitsi että yhden kerran henkilökohtaiset rajani ylittyivät. Oli pakko avata suuni ja onneksi opettaja ymmärsi näkökulmani.  Sen jälkeen, ei ole alla olevissa kuvissa esiintyviä kirjoja kannettu meille kotiin iltasaduiksi. Prinsessa-linjalla jatketaan.

5-vuotiaille sopivia iltasatuja..?

Muuten tytöillä menee koulussa oikein hyvin. Taitojen puolesta heillä ei ole hätää, ainakaan toistaiseksi. Testien mukaan he ovat lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvillä mittareilla mitattuna taidoissaan keskiarvon ja jopa mediaanin yläpuolella. Tytöt osaavat lukea jonkin verran. He yrittävät kirjoittaa / kirjoittavat sekä suomeksi että englanniksi ja varsinkin suomeksi kirjoitetuista teksteistä saa jo hyvin selkoa. Matikassa he ovat taidoissa selkeästi mediaanin alapuolella mutta se ei ollut minulle yllätys. Ennen tätä vuotta he eivät ole osanneet kuin luetella numeroita ja tunnistaa joitakin numeroita 0-10 välillä. He olivat kindergartenin alkaessa selvästi jäljessä paikallisia ikätovereitaan. Oppiminen on ollut kuitenkin nopeaa. On mielenkiintoista nähdä seuraavien testien tulokset, veikkaan, että oppimiskäyrä on suht jyrkkä.


Ensimmäisen kvartaalin jälkeen minulla oli ensimmäinen 'kehityskeskustelu' tyttöjen opettajan, Mrs. Y:n kanssa. Olihan se mukavaa kuulla, miten ihanat lapset meillä on. Osa hehkutuksesta oli varmasti sitä 'amerikkalaista positiivisuutta' mutta uskoisin, että osa kehuista oli myös ihan aitoa, ja tuli opettajan sydämestä. Tyttöjen opettajahan on muuten aivan ihana. Aurinkoinen ja lämmin mutta myös hyvin napakka. Hänellä on itsellään kuudesluokkalaiset kolmoset, eli hänellä on ymmärrystä myös monikkoudesta. Ja oletan, että siksi meidän kindergartenin kahdet tuplat ovat juuri hänen luokallaan.

Mrs. Y kysyi heti keskustelumme alussa onko minulla jotain mielenpäällä, kysyttävää tai huolenaiheita. Tunnustin heti syntini. Että me emme ole tehneet 'kotiläksyjä'. Kerroin suomalaisesta koulujärjestelmästä sekä siitä, että minun henkilökohtaiset tavoitteet tytöille tässä vaiheessa liittyvät enemmän sosiaalisten taitojen harjoitteluun, sopeutumiseen ja englannin taitojen vahvistamiseen. Ne varsinaiset akateemiset taidot eivät ole omalla prioriteettilistallani kovin korkealla. Mrs. Y oli hyvin ymmärtäväinen. Hän oli kanssani samaa mieltä, että kotona lasten tulee saada leikkiä, olla lapsia. Hän jopa sanoi, että välillä, varsinkin iltapäivisin, tuntuu opettaminen välillä lasten kiduttamiselta. Hän kehotti meitä jatkamaan samalla linjalla ja sanoi, ettei hän ole tytöistä huolissaan. Sain siis synninpäästön. Ainakin tavallaan. Vai oliko se sitä amerikkalaista positiivisuutta?

Tytöt saivat kovasti kehuja siitä, miten huomaavaisia he ovat ja kuinka hienosti he tekevät yhteistyötä ja leikkivät kaikkien luokkakavereidensa kanssa. Heille ei ole väliä onko parina tyttö vai poika, paras kaveri tai ei. Keskustelimme myös tyttöjen olemisesta samalla luokalla, sillä täällä on yleisesti tapana erottaa monikot eri luokille. (Mrs. Y:n kolmoset ovat aina olleet eri luokilla). Halusin kuulla opettajan mielipiteen, sillä enhän minä näe miten tytöt käyttäytyvät kouluympäristössä. Suurena yllätyksenä ei tullut, että Mrs. Y ei näe mitään syytä miksi tytöt täytyisi erottaa ensi vuonnakaan. Opettaja ihasteli kovasti tyttöjen keskinäistä suhdetta, miten he ovat erillisiä yksilöitä mutta silti niin tärkeitä toisilleen. Miten he tukevat toisiaan ja iloitsevat toistensa onnistumisista. Ainoa opettajalle haasteellinen asia on tyttöjen erottaminen toisistaan. Ovat kuulemma niin samannäköiset.. samat ilmeet, äänet, tavat liikkua ja ilmaista itseään. Myös taidoiltaan ovat MRS. Y:n mukaan ällistyttävän 'identtiset'.. No, aika korjannee tämän ongelman. Tytöt ovat kaikesta samankaltaisuudesta huolimatta sen verran erilaisia, ettei heitä voi kasvattaa ja kohdella samalla tavalla.

Kaksosuus <3

Mrs. Y kehui myös tyttöjen luovuutta. Olenhan minä aina tiennyt, että varsinkin C on hyvin luova mutta.. Jos on olemassa luovuusgeeni, sitä hän ei ainakaan ole perinyt excel-insinööri-isältään, kaikella rakkaudella sanottuna. Luovuus, siinä perintaisessä mielessä, ei ole ehkä meidän kummankaan vahvuus ja siksi onkin niin hienoa kuulla, että tytöiltä sitä löytyy. Mrs. Y kehotti meitä etsimään tytöille koulun ulkopuolelta mahdollisuuksia ilmaista luovuuttaan jollain tavalla. Mutta kaikista kehuista minua lämmitti kuitenkin eniten kuulla, kuinka onnellisia ja iloisia lapsia he ovat. C:n haasteet eivät siten juurikaan ole näkyneet koulussa. Eilen aamulla törmäsimme koulun pihalla rehtoriin ja hän toisti tämän saman asian. Aina kun hän näkee tytöt, he hymyilevät ja ovat niin iloisia. Mikään, ei mikään ole sen tärkeämpää tai hienompaa. Äiti on tyytyväinen.